torstai 24. marraskuuta 2016

Argentiinassa nautitaan elämästä

Nyt ei oo tooosi pitkään aikaan tullut päivitystä tänne blogin puolelle, johtuen pääosin siitä, että oon keskittynyt täällä elämästä nauttimiseen. Mun vaihtovuosi alkoi vasta muutama viikko sitten etenemään sillä tavalla kun olin kuvitellutkin. Monet sanovatkin että vaihtovuoden parasta aikaa on yleensä loppu, jonka voin hyvin uskoa, koska kesti aikansa että tottui niin erilaiseen elämäntapaan, ihmisiin ja ennen kaikkea kieleen. Kieli muuten sujuu jo aika sujuvasti, ymmärrän jo kaiken (lukuunottamatta joitain sanoja) jota minulle puhutaan yleensä, ja pystyn ilmaisemaan itseäni ihan hyvin. Olen ollu täällä vajaan kahden viikon päästä kolme kuukautta, eli jo kolmasosan vaihtovuodestani, ja alkaa jo tuntua ahdistavalta, vastahan mä tänne tulin! Olen saanut ihan mielettömän hyviä kavereita täältä, mun luokkalaiset on aivan ihania. Olen myös huomannut pitäväni joistakin argentiinalaisista tavoista tehdä asioita enemmän kuin suomalaisista, toisaalta on taas tottumuksia, joita kaipaan paljon Suomesta. Nyt on kuitenkin pahin koti-ikävä helpottanut, ja vaihtovuosi lentää pelottavaa vauhtia eteenpäin.


Tällaista urheilua mun sisko harrastaa, bailando con telas eli "kankailla tanssimista".


Ranskiksia ja panchoja.... Nam. Hotdogejen päälle täällä siis tungetaan kaikkea salsaa yms, ja se on oikeesti mahtavin idea ikinä! :D


Äidin puoli perheestä...


Hyvät ystävät on kultaakin kalliimpia...


Mun kotikylän henkeäsalpaavia maisemia vaellukselta...


Liian tykästynyt koulupuvun kätevyyteen..... Suomeenkin tällaset!


Kekkerit pikku-Martinaa varten.

Olen siis viimeaikoina mm. käynyt tansseissa luokkalaisteni kanssa, syönyt liikaa argentiinaherkkuja, juhlinut veljentyttäreni 1-vuotis-synttäreitä, vaeltanut vuoren huipulle, nauranut vatsani kipeäksi, hukkunut kotiläksyihin, ja ennen kaikkea yrittänyt nauttia joka hekestä täällä.

Toivottavasti vuosi jatkuu samaan malliin vielä tulevaisuudessakin, chau! 
 
Emma, Argentiina

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti