torstai 20. elokuuta 2015

Frankfurt

Sanni, Saksa

Kello on 10:18 ja tulin just kotiin, koska mun seuraavat neljä tuntia koulussa on peruttu ja siitä kaks seuraavaa on hypäriä. Siis en ymmärrä tätä tuntien perumisjuttua tää on ihan naurettavaa :D Eli basicly mulla on tänään koulua 7:45-9:15 ja 14.55-16:30 noitten peruutusten takia. Ja kaks vikaa tuntia on liikuntaa johon en voi osallistua näitten polvien takia, mutta läsnäolo on pakollista aah miten ihanaa.

Tän postauksen tarkotus on kuitenkin kertoa meiän reissusta Frankfurtiin, joka tehtiin tossa reilu viikko sitten. Yks mun hostveljistä lähti siis itsekkin vaihtoon ja käytiin saattamassa hänet kentälle. Mulle oli jotenkin ihan mielettömän raskasta, että mun veli lähtee, vaikka oltiin tunnettu vasta neljä päivää. Oltiin kyllä juteltu aika paljon ennen kun tulin tänne, niin se saatto kyl vaikuttaa asiaan. Ikuisena itkupillinä itkeskelin siis siellä kentällä, mikä nauratti mun hostvanhempia ihan mielettömästi :D

Heippojen jälkeen mentiin kiertelemään keskustaa, joka paljastukin ihan mielettömän isoks! Paljon pilvenpiirtäjiä ja muutenkin valtavia rakennuksia yks toisensa perään. Suurin osa ihmisistä oli pukeutunut pukuun tai muihin siisteihin toimistovaatteisiin ja oli kyllä niin räkänen olo siinä vieressä shortseilla ja t-paidalla :D Söin myös mun ekan Spaghettieisin! Spaghettieis on siis ihan normaalia jäätelöä, mutta se on muotoiltu spagettiannoksen muotoseksi ja nimetty niitten mukaan! Mun hostit tais ottaa molemmat spaghetti carbonaran ja mun oman nimeä en nyt millään muista :D On kuulemma tosi yleisiä täällä Saksassa ja niitä pitäis saada lähes joka paikasta. Mun mielestä ainakin tosi hauska idea!

Pääsin myös käväsemään pikasesti Primarkissa, josta tarttukin mukaan muutamia välttämättömiä juttuja kuten uusi lompakko, alusvaatteita ja kengät. (Ei hätää äiti ja iskä lompakko on pysynyt aika tiukasti kiinni muuten :D <3) Kierreltiin myös muuten kaupunkia ja käytiin yhdessä kirkossa ja yhen pilvenpiirtäjän huipulla, mistä oli tosi upeet näkymät!



Tässä muutamia kuvia reissusta. Tykkäsin Frankfurtista tosi paljon ja toivottavasti pääsen käymään siellä toisenkin kerran tän vuoden aikana! Nyt mun pitää lähteä kunnantalolle hoitamaan paperijuttuja, bis später! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti