tiistai 23. syyskuuta 2014

Saksalainen koulu

Nea, Saksa



1) Gesamtschule, Grundschule, Gymnasium, Hauptschule & Realschule

Ihan rehellisesti sanottuna mulle ei ole vielä selvinnyt tarkkaan, mikä funktio noilla kaikilla eri kouluilla on. Grundschule on joka tapauksessa alakoulu, jossa ollaan vuosiluokat 1-4 ja sen jälkeen siirrytään toiseen kouluun. Mun käsityksen mukaan valtaosa menee Gymnasiumiin ja nuo muut vaihtoehdot on olevinaan jotenkin huonompia ja enemmän ammattiin suuntautuneita kuin Gymnasium eli lukio. Jotta tämä koulujärjestelmä olisi mahdollisimman vaikea, joka osavaltiolla on eri systeeminsä ja vielä kaupungeilla/kouluillakin on sananvaltaa. Noiden muiden koulumuotojen jälkeen mennään jonkun näköiseen ammattikouluun ja Gymnasiumista korkeakouluun.

Mun koulussa on kumminkin siis luokat 5-12 eli 10-vuotiaista 17-/18-vuotiaisiin. Mä olisiin ikäni puolesta luokalla 12, mutta mut laitettin luokalle 11 koska 12-luokkalaisilta loppuu koulu jo huhtikuussa ja ne on abeja. Tämä saksalainen luokkajako on jotenkin omituinen, koska esimerkiksi nyt 11. luokalla on sekaisin mua kaksi vuotta nuorempia ja mua vuoden vanhempia ja suurin osa taitaa olla 16, joten en tajua millä logiikalla oppilailla on parhaimmillaan kolmen vuoden ikäero keskenään. :D

Mä siis kerron lähinnä nyt Gymnasiumista ja miten se täällä Nordrhein-Westfalenissa / Kölnissä menee.




2) Tunnit putoaa pois

Opettaja on kipeä / opettajalla on Klassenfahrt 5a:n kanssa / yms -> tunti peruttu ja saadaan tehtäviä. Suomessahan systeeminä on joko hankkia sijainen tai se, että joku muu opettaja käy avaamassa luokan oven ja antamassa tehtäviä ja sitten niitä tehdään keskenään luokassa, mutta tunti pidetään joka tapauksessa. Saksassa tätä systeemiä ei oo vaan jos opettajaa ei ole, ei ole tuntiakaan. Sopii mulle!


3) Eväät

Saksassa ei ole kouluruokaa, vaan kouluruokala josta ruokaa saa halutessaan ostaa ja suurin osa oppilaista syö omia eväitä niin kuin hedelmiä, leipää, jogurttia tms. ja kaikilla on vesipullo mukana. Monet myös ostaa sen veden kaupasta joka kerta, vaikka joisikin tavallista vettä eikä mineraalivettä kuplilla(älkää ostako Rewen tavallista vettä, se maistuu pahalta.)





4) Kielten tunnit

Sitä voisi kuvitella että tehdään sanasto- ja kielioppitehtäviä kirjasta, mutta ei, mulla on enkun Grundkurs eli ns. pohjakurssi eikä sitä syventävämpää kurssia ja silti käydään monisteista Amerikan presidenttien puheen sisältöjä läpi ja mietitään tunnilla englanniksi miten USA:n itsenäisyysjulistuksessa ja amerikkalaisessa unelmassa on sivuutettu orjat kokonaan. :D

5) Kaikki viittaa

Kaikki viittaa ja koko ajan, Suomessa oon tottunut siihen että 75% luokasta makaa tunnin pulpetin päällä enkä siihen että sama määrä oppilaita viittaa koko ajan aktiivisesti. Yksi tyttö mun koulusta oli muuttanut tänne Bayerista viime vuonna ja oli kuulemma ihmetellyt miten täällä viitataan niin vähän. :D

6) Itsenäiset tehtävät

Tehtäviä tehdään ja paljon. Suomessa mä oon tottunut siihen että käydään ensin kappaleen sisältö läpi ja sitten tehtäviä, mutta täällä tehdään homma toisin päin ja ekaksi yritetään vääntää tehtävää ja sitten käydään perusteellisesti tehtävä yhdessä läpi ja opetetaan sitä itse asiaa läpi. Tämä ei toimi mun kohdalla kovin hyvin, koska mulla ei ole suurimmasta osasta juttuja aavistustakaan ja yleensä teen tehtävät jollain tapaa väärin vaikka olisin mukamas ymmärtänyt tehtävänannon.

Täällä myös pitää ajatella ja miettiä aika paljon itse, info ei vaan tule suoraan opettajalta joka luennoi kaiken tuntia luokan edessä vaan luokassa on oikeesti keskustelua ja pohdintaa eri asioista, kun ainakin mun lukiossa homma perustuu siihen että sä kuuntelet mitä opettaja sanoo ja kirjoitat sitten taululta muistiinpanoja kiltisti ylös.

7) Iso koulu

Mun koulu on suht iso suomi-mittakaavassa, yli tuhat oppilasta. Meillä on myös kaksi eri rakennusta ja toisessa rakennuksessa on kolme kerrosta ja pari eri siipeä ja toisessa neljä kerrosta. En voi varsinaisesti sanoa, että mua ilahduttaa laahustaa neljänteen kerrokseen 90 minuutiksi ja sitten takaisin alas, kun mun suomikoulussa kerroksia on kaksi eikä tarvi liikkua niin paljon tuntien välillä. :D

8) Täpötäydessä ratikassa ja metrossa kouluun

Mulle ihan uusi juttu on kulkea ratikalla ja metrolla kouluun :D Meen kilometrin matkan keskustasta koululle metrolla kun se on vaan niin helppoa ja otan ilon irti kunnollisista julkisista silloin kun voin! Plus en osaa mennä ilman google mapsia sitä matkaa...

Mun koululaukku on myös nykyään superpainava, kun nää tykkää käyttää täällä kovakantisia kirjoja joissa on kahden tai kolmen vuoden opetusmateriaali ja raahaan vielä lisäksi isoa sanakirjaa mukana, kun pienemmästä ei löydy ikinä puoliakaan sanoista.

9) Tämä ei varsinaisesti liity saksalaiseen koulunkäyntiin, mutta mulla on tälläinen läksyvihko, johon merkitään aina läksyt.

Nämä taitaa olla kyllä vähän nuoremmille tarkoitettu, mutta suurena kontrollifriikkinä mun oli pakko päästä kokeilemaan, kun noita ei Suomesta löydy. :D Niin joo ja meillä käytetään monisteita tosi paljon! Joka tunti saadaan joku random moniste ja yleensä läksykin on sitten joku monisteen tehtävä. :D




10) LK und Grundkurs, mündlich und schriftlich

Unohtui mainita näistä. 11. luokalla pitää valita täällä kaksi LK:ta eli Leistungskursia, joita luetaan 5 tuntia viikossa kolmen sijaan ja ne on syventävämpiä, tyyliin pitkä matikka Suomessa. Nämä aineet kirjoitetaan myös Abiturissa. Grundkurs on sitten vaan se peruskurssi jota on 3 tuntia viikossa. LKt ja random määrä muita aineita on schriftlich eli kirjallisia, ja niissä täytyy tehdä kokeet. Mündlich-aineet on suullisia ja niissä arvosana perustuu läksyihin, tuntiosallistumiseen ym. Mulle selvisi tämä mündlich/schriftlich-juttu tällä viikolla, tiesin jo aikaisemmin kyllä mitä ne meinaa, mutta luulin että mulla on kaikista aineista silti kokeet, suullisista vaan joku suullinen tentti. Saa nyt siis nähdä saanko todistusta ja jos saan, niin mitä arvosanoja sieltä tulee, kun en oo oikein osallistunut tunnilla. Pysyn aiheessa kyllä mukana, mutta en saa tarpeeksi nopeasti muodostettua vastausta opettajien kysymyksiin.

torstai 18. syyskuuta 2014

Lätkää Ruotsissa

Petra, Ruotsi

Hej!

Eilen, juuri ennen viimeisen tunnin päättymistä, sain hostsiskolta viestin että hänellä olisi minulle lippu illan lätkämatsiin! Ebba saa koulun kautta ilmaisia lippuja (myöhemmin selvisi että niin saame kai mekin!) joten tietysti menin mukaan. :-)


Matsi pelattiin Saab Arenalla, samassa paikassa jossa meillä oli vaalikeskustelu viikko sitten. Tässä SHL-pelissä (Ruotsin "SM-liiga") Linköpingiä vastaan asettui Tukholman Djurgården!


Halli ei ollut ihan täynnä, mutta paikalla oli yli 7000 katsojaa!


Vaikken ole mikään hullu lätkäfani, niin peleissä on tosi kiva tunnelma. Ihan erilainen kuin telkkarista katsoessa!


Linköping voitti Djurgårdenin 2-1! Kolmannessa erässä Linköping teki maalin ylivoimalla mutta peli oli vihelletty poikki juuri ennen kuin kiekko meni maaliin ja sitä ei siis laskettu.



Oli kyllä tosi hauskaa! :-)

torstai 11. syyskuuta 2014

St Gilles

Lotta, Ranska

Tänään on mun neljäs päivä perheessä ja kaikki on tosi hyvin, perhe on ihana, talo tilava ja kiva ja uima-allas maailman paras asia! Perheen kissatkin alkaa pikkuhiljaa lämmetä mulle ja olo on jo tosi kotoisa. Kielen kanssa oon vielä aika heikoilla, ymmärrän kokoajan enemmän mut puhuminen on vaikeeta.. Viime päivinä ollaan syöty, syöty, syöty ja syöty, lojuttu altaalla, kokkailtu, käyty pyörälenkillä tässä lähiseudulla, autoretkellä jossain kylässä tässä lähellä ja käyty yhdessä näyttelyssä!

Eilen olin rannalla Iriksen, sen kaverin ja tän kaverin isän ja pikkusiskon kanssa. Me asutaan aika kaukana rannikolta mut koska täällä ajetaan kovaa niin matkaan meni vaan vähän päälle tunti! Otettiin aurinkoa (ja mä nukahdin, minkä seurauksena oon tällä hetkellä hyvin punainen), uitiin ja käveltiin ympäriinsä rannalla ja pikkukaupungissa ihan sen yhteydessä.




Paikan nimi oli St Gilles jos, pikkunen kylä mut niin pitkä ranta ettei loppua näkynyt! Oli tosi lämmintä (tänäänkin 26 astetta), loistava lopetus kesälle sillä huomenna alkaa koulut! Oon tosi jännittynyt mut eiköhän se siitä. Nyt meen taas ulos nauttimaan hyvästä säästä ja lukemaan ranskankielisiä lastenkirjoja, bisouuus.

keskiviikko 10. syyskuuta 2014

Amerikkalaisessa koulussa

Viivi, USA

wat wat wat wat WATKINS MILL

Ensimmäisestä koulu viikosta on nyt selvitty. Aloitin kouluni Watkins Mill High Schoolissa viime maanantaina. Koulussani on noin 2000 oppilasta, joka on siis noin kolme kertaa enemmän kuin Suomen lukiossani. Watkins Millissa on paljon eri etnisen taustan omaavia oppilaita; tummaihoisia, latinoja, aasialaisia, valkoisia....

Koulumme eläin on ahma ja värit ovat oranssi ja sininen. Koulun henki on jotain aivan muuta kun Suomessa, omaa koulua kannustetaan viimeiseen asti ja on täysin normaalia pukeutua koulun väreihin ihan tavallisena arkipäivänä.
Oppitunnit kestävät 46 minuuttia ja niiden välissä on 5 minuutin tauko. Tauon aikana ei ehdi tekemään muuta kuin kävelemään luokasta toiseen. Täällä on myös joka päivä sama lukujärjestys, ja kaikilla on aina koulua 7.25-14.10 eli täällä ei tunneta sanaa hyppytunti. Koska meidän koulussa kaikilla on luonas samaan aikaan, useimmat oppilaista syövät muualla kuin ruokalassa. Koulusta voi ostaa lounaan (pitsaa, ranskalaisia...), mutta suurinosa oppilaista tuo oman lounaan kouluun.





Koulun alku täällä on iso juttu. Kaikki kaupat olivatt täynnä erilaisia koulutarvikkeita, koristele lokerosi -krääsää, kaikkea mitä nyt vaan mieleen tulee! Monet myös ostivat kokonaan uuden asun ensimmäistä koulupäivää varten. Kouluun pukeutuminen eroaa paljon suomalaisesta. Ensimmäisenä päivänä monella oli todella kivat vaatteet päällä, mutta jo heti toisena päivänä lähes kaikilla oli löysät collarit ja huppari. Koulussani ei ole mitenkään hirveän tarkka pukeutumis koodi, ei liian lyhyitä shortseja/hametta ja topeissa tulisi olla noin 2 cm leveät olkaimet. Luokat ovat todella viileitä, joten vaikka ulkona onkin todella lämmin (30 astetta) niin koulussa sisällä täytyy olla pitkät housut ja paita.


Minä ja Marcus odottamassa koulubussia

Jokainen koulupäivä alkaa jo 7.25 eli aikasia aamuja on siis luvassa! Kuljen kouluun keltaisella koulubussilla, joka tulee noin 100 metrin päähän kotiovelta. Se hyvä puoli aikasissa aamuissa on, että koulu loppuu jo 14.10, jonka jälkeen mulla on field hockey harkat, (täällä treenataan myös lauantaisin, vaikka koulua ei olekkaan) yleensä noin 2,5 h. Viime viikolla meillä oli myös kaksi harjoitus ottelua

Toisin kuin Suomessa, täällä on vain kaksi jaksoa vuodessa. Jouluun asti mulla aineina on matikka, englanti, sosiologia, Modern urban world, kitara, kuoro ja Culinary essentials. Valitsin tahallani noita helpompia kursseja, koska matikassa ja enkussa on jo ihan tarpeeksi läksyjä, enkä Suomalaisessa lukiossa voi lukea esim. sosiologiaa. Voisin hieman kertoa lisää noista kursseista:

Matikka on todella helppoa, mulla on Algebra 2, jossa siis käysään funktioita yms. Tehtävät on lähinnä piirrä tämän funktion kuvaaja tyyppisiä...
Englannissa keskustellaan paljon ja viimeviikolla tehtiin mainos analyysejä. Meillä oli myös koe siitä, mitä on verbit, adjektiivit, substantiivit ja prepositiot.
Sosiologiassa keskustelemme kysymyksistä kuten miksi ihmiset menevät naimisiin, miksi ihmiset käyttäytyvät eritavalla eri seuroissa yms. Sosiologia on helppo ja todella kiva kurssi!
Moder urban world on kyseisen opettajan itse luoma kurssi. Tässäkin kurssissa vain keskustelemme, tosin aiheista, jotka ovat iso osa nyky maailmaa, kuten huumeet, rikokset, sodat, rahan jakautuminen kansojen välillä...
Kitara kurssilla opettelemme soittamaan kitaraa.... Mulla on kitara 2, joka siis on tarkoitettu oppilaille, jotka ovat aikaisemmin soittaneet, mutta olen ainoa koko kurssilta joka on ennen soittanut. Opettaja omien sanojensa mukaan otti kitaran käteensä ensimmäistä kertaa viime maanantaina. Mulle siis todella helppo kurssi. Ihmettelen vaan mitähän porukka siellä kitara 1 kurssilla opettelee, varmaan pelaa Guitar Heroa...
Naisten show kuoro on ihan uskomaton kurssi! Kävin koululla koe-esiintymässä kuoron johtajalle ennen kuin koulut alkoivat ja jostan kumman syystä pääsin naisten show kuoroon. Koko kurssi on kuin Gleestä, jos olette sitä joskus katsoneet. Kurssin huipentaa matka New Yorkkiin ensi keväänä; pääsemme katsomaan Broadway musikaalia ja shoppailemaan Times Squarella!
Culinary Essentials on sama kuin Suomen kotitalous. Kokkaamme kerran viikossa ja muina päivinä käymme läpi erityisruokavalioita yms.

Kaiken kaikkiaan koulu täällä on todella erilaista kuin Suomessa!