perjantai 28. helmikuuta 2014

Berlin

Ella, Saksa

Heippa, voijuku, vietin mitä parhaimman viikon Berliinissä muiden vaihtareiden kanssa. On tässä tultu jo kotonakin viikko oltua, mutta nyt vasta sain "kirjoitablogi" innostuksen. Meillä oli siis YFU:n järkkäämä Mittelseminar, jossa käytiin läpi miten vaihtarivuosi on sujunut ja tietysti kierreltiin ympäri Berliiniä. Vaihtareita oli ympäri maailmaa, mm. Venezuela, Kiina, Ecuador, Belgia, Sveitsi ja Uruguay olivat edustettuina. JA SUOMESTA NELJÄ, hih. Muttajoo, tässä postauksessa luvassa hirmuisesti kuvia, nauttikaa!




Berliinin juna-asemalla treffattiin muiden vaihtareiden kanssa ja reissattiin vielä metrolla sekä ratikalla majapaikkaan, eikä eksytty! Ilta vietettiin yhdessä toisiimme tutustuen. Sunnuntai-aamuna lähdettiin kaupunkierrokselle bussilla, kolmen tunnin ajelun aikana ehti nähä yhtäsuntoista. Illemmalla meillä oli vielä semmosia pikkuryhmiä, joissa juteltiin, miten vaihtarivuosi on mennyt. Joka päivä oli siis näitä pikkuryhmäjuttuja, aina eri teemoja käsitellen.








Berliinissä oli meneillään Berlinale eli maailman suurimmat elokuvajuhlat. Kahteen kertaan käytiin siis myös leffailemassa, ihan järkyttävän kokosia leffateattereita! Molempien leffojen jälkeen seurattiin vielä tekijöiden haastatteluja. Toinen leffa oli espanjaksi ja toinen puolaksi, ja tekstitykset enkuksi. Bundestag, DDR-museo tuli myös nähtyä. Yhtenä päivänä meillä oli Stadtrallye, jolloin pikkuryhmissä suoritettiin erilaisia tehtäviä Berliinin keskustassa, mm. piti haastatella ihmisiä, istuttaa kukkia ja löytää synttärisankari, ja laulaa onnittelulaulu. Meiän joukkue tuli toiseksi, jeij!






Oltiin myös luistelamassa! Se on niin hassua, miten jotkut ei oo ikinä luistellut. Suomessa se on kuiteskin melkeinpä itsestäänselvyy, että kaikki osaa luistella. Oli kyllä hauskaa opettaa muille, miten luistellaan. Viimoisena iltana sainkin "paras luisteluope" kunniakirjan, hahah. Käytiin myös loppuviikosta leffamuseossa, jossa oli opastettu kierroskin. Loppuviikkoa kohden oli enemmän vapaa-aikaakin, mutta ei yksi viikko todellakaan riitä mihinkään! Pakko reissata vielä tulevaisuudessa uudestaankin.





Viimoisena iltana meillä oli vielä Oscar-gaala, joka me vaihtarit ohjaajille järkättii, onnistui älyttömän hyvin! Ohjelmassa oli mukana muunmuassa meiän suomalaisten teatteriesitys, joka oli kyllä parhaista parhain! Jaettiin myös tietysti ihkaoikeita oscareita. Noh, lauantaina sitten pitikin jo lähteä kotiin, voijestas sitä itkun määrää. Odotan niin kauhulla jo kesää, huhuh. Muttasiis, oli kyllä mitä parhain viikko.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti