tiistai 29. lokakuuta 2013

Terveiset Alankomaista!

Pipsa, Global Players -stipendiaatti Alankomaissa
 
Vaihtovuoteni on lähtenyt hienosti käyntiin, en vieläkään voi uskoa että olen täällä! Parina ensimmäisenä päivänä kiertelimme kotikylää ja kävimme tuulimyllyssä. Vaikka olen Euroopassa vaihtarina, kaikki tuntuu niin erilaiselta. Isäntäperheeni on ahkerasti tutustuttanut minua erilaisiin Hollantilaisiin erikoisuuksiin, täytyy myöntää ettei kaikki ruoat ole aivan minun makuuni.

Kouluni on lähtenyt hyvin käyntiin, aluksi kymmenenkilometrin pituinen koulumatkani tuntui tuskaiselta kun veivasin sitä pyörällä, mutta nyt se on muuttunut jo rutiiniksi. Koulussa luokkatoverini ovat jo lähes tottuneet minuun, ensimmäiset päivät olivat mielestäni suorastaan huvittavia, kun ihmiset yrittivät selittää minulle miten kaikki toimii puhuen hitaasti englantia ja käyttäen paljon käsieleitä. Alankomaiden koulujärjestelmä on aivan erilainen kun omamme Suomessa, on ollut mukava huomata että yksi (ikävä kyllä melkein ainoa) asia joka Suomesta tiedetään, on koulujärjestelmämme. Täällä on ollut pari opettajaa jotka tahtoivat ihan haastatella minua koulujärjestelmästämme.

Kielen opiskelu on sujunut hyvin, tavoitteenani on opiskella tunti tai enemmän joka päivä, isäntäperheeni on tyytyväinen kun yritän puhua hollantia. Haluan vielä kiittää kaikkia jotka ovat mahdollistaneet että saan viettää tämän upean vuoden, tässä upeassa maassa!





maanantai 28. lokakuuta 2013

Miksi ihmeessä Saksaan?

Lotta, Saksa 2012-13

Rückblick

Ajattelin tässä jakaa ajatuksiani, jotka on pyöriny mun päässä erityisesti viimeaikoina. Oon nyt ollu Suomessa sellaset vajaat neljä kuukautta ja ehtinyt siis palautua normaaliin ja tuttuun elämänrytmiin vaihtovuoden jälkeen. Näin syksyn iltoina on kiva muistella kaikkia vuoden sisään mahtuneita juttuja ja erityisesti siitä näkökulmasta, että mitäs sitä teinkään tasan vuosi sitten. Tänä viikonloppuna sain myös aikaiseksi toteuttaa mun suunnitelman tehdä mun seinästä yksi iso taulu ripustamalla kaikki vaihtariajan muistot siihen. Kaikki säästämäni, muille ehkä roskaa muistuttava paperimateriaali leffalipuista naapurin lasten piirroskuviin, on nyt kollaasinomaisena taideteoksena mun seinällä.

Multa on pyydetty myös, että kertoisin miksi kannattaa lähteä vaihtoon ja miksi kaikista vaihtoehdoista juuri Saksaan. Eli siis, vaihtoon lähtemisessä on tottakai kaikkien kliseisten perussyiden (uudet kaverit, uusi kulttuuri, itsenäistyminen..) lisäksi monia muita positiivisia vaikutuksia nuoren elämään. Kielitaidon määrää ei voi nykyajan maailmassa korostaa varmaankaan enää yhtään liikaa, koska kokoajan kansainvälistyvämmässä maailmassa International Teamwork tulee olemaan osa niin meidän kuin tulevien lastenlastemme arkea. Bilinguaalisuuden sijaan suositaan jo jopa trilinguaalisia osaajia.

Vaihtovuoden aikana solmitut sosiaaliset suhteet ja niiden muodostama tukiverkko voi auttaa esim. siinä tilanteessa kun mieli tekee takaisin. Itsellä kutittelis vähän lähteä jatko-opiskelujen muodossa takaisin Saksaan ja oon jo saanut kavereilta tiedon, että millon ikinä mä apua tarviinkaan, ne on valmiita auttamaan. Samoin mun isäntäperhe.

Kolmantena pointtina asiaan voisin lisätä oman henkisen kasvun (ainakin omasta mielestä) lisääntymisen. Opin mun vuoden aikana monia asioita tavatessani erilaisia ihmisiä, ja tutustuessani heidän ajatusmaailmaansa laajensin luultavasti myös omaani. Esimerkiksi sopeutuminen isäntäperheen tapoihin ja normeihin vaikutti muhun henkilökohtasesti aika paljon. Oon huomannu takasin tullessani, että mun ajatukset sekä mielipiteet nyt mainitsemattomista asioista ovat kyllä muuttuneet. En välttämättä oo vanhojen kavereideni kanssa ollessani tuonu ajatuksiani vielä julki, mutta välillä kyllä mietin, että miten nää ihmiset ajattelee näin kapeasti?!

Sitten siihen että miksi kannattaa mennä juuri SAKSAAN.

Kielenä aivan huikea, ulkopuolisten korvaan kuulostaa varmaan kamalalta, mutta se vaan on niin ihana kun sen tajuaa! Kielellä on myös Euroopassa tosi iso rooli, eli jos mielii Eurooppaan töihin niin luulenpa, että saksankielentaito on yks perusedellytyksistä. Maana se on myös monipuolinen, idässä ja lännessä, etelää toki unohtamatta on mielenkiintoisen eroavaiset kulttuurit. Vanha kahtiajako näkyy edelleen nostalgisena vivahteena.

Saksalaiset ovat eurooppalaisista ihmistyypeistä ne siinä suomalaisten ja espanjalaisten välissä ( jos näin nyt voi sanoa). Avoimia, ystävällisiä ja helposti lähestyttäviä ihmisiä kertakaikkiaan. Ei tarvitse siis tosiaan pelätä, että jäisi koulussa ilman kavereita, koska niitä vaan ilmaantuu ympärille mielenkiinnon ajamina. Mutta ei ne nyt päällekäyviä ole, älkää saako siis väärää kuvaa. Tervehtiessä ja hyvästellessä halaukset ja poskipusut on ihan perusjuttu. Alussa se oli suomalaiselle vetäytyjäluonteelle aika hassua, mutta kyllä on tyhmä olo kun takasin tultuani moikkailen kavereita koulussa pienellä hymyllä tai huikkamalla nopeasti ohimennen heissanit.

Ja koska koskaan ei saa unohtaa ruokaa, on siitäkin mainittava muutama sana. Hapankaalia ja bratwurstia söin ehkä kerran ja silloinkaan en yhtäaikaa, joten kyllä siellä muutakin syödään. Olut ei myöskään oo se juoma 24/7, vaikka tärkeä rooli silläkin on. Eläminen yleensäkin on aika paljon edullisempaa kuin Suomessa eli hintataso on alhaisempi ja samoja tuotteita löytyy kuin meiltäkin.

Eli eikun hakupapereita tilaamaan ja paperia postiin und ab nach Deutschland!
Vähän se on vielä kesken, mutta siinä se mun vuosi on hyvin tiivistettynä


tiistai 22. lokakuuta 2013

Sadetta ja Hampuria

Sonja, Saksa

Perjantaina sää oli ehkä enemmän kuin kamala. Pyöräilin kouluun vesisateessa, kastuin totaalisesti ja suunnilleen jäädyin - ja kaikki tämä vain yhden tunnin takia. Perjantaisinhan päiväni on vain nelituntinen, mutta tällä viikolla kokeiden takia ensimmäinen ja kaksi viimeistä tuntiani oli peruttu. Sama sade jatkui edelleen kun lähdin pyöräilemään takaisin ja olo todellakin kuin uitetulla koiralla perille päästyäni. Eipä silti tainnut keli olla mieluinen kissallekaan. Se löytyi nimittäin sängyltäni nukkumasta.

Säätä uhmaten lähdin vielä iltasella ratsastamaan. Tällä kertaa sain vähän vaihtelua ja ratsastin Milano nimisellä halfinger ruunalla. Nämä kaverit taitaa olla vähän suomenhevosten tyylisiä, tai ainakin tämä tapaus muitutti minua aika vahvasti yhdestä edesmenneestä jääräpää suomenhevosesta oman ratsastushistoriani ajalta. Pakko myöntää, että alkuun kontrolli oli aika pahasti hukassa, mutta alkoihan se siitä sitten sujua jo paremmin, kun oikeat nappulat löytyivät.

Kotiin lähtiessä olikin sitten oiekin mukava kaatosade, joten päivän aikana ehdittiin kastua pariinkiin otteeseen kunnolla. Missä on sateenvarjo tai sadetakki silloin kun niitä tarvitsisi? Onneksi tallitakki silti pitää vettä aika hyvin...




Lauantaina lähdettiin päiväreissulle Hampuriin kahden Mindenissä asuvan muun YFUn vaihtarin (molemmat Kiinasta) ja meidän betreuan kanssa. Itse jouduin selviytymään yksikseni junalla Bad Oeynhausenista Mindeniin, onneksi se junalla matkustaminen täällä ei ole niin erilaista kuin Suomessa, eikä nämä kaksi nyt niin isoja kaupunkeja ole, että onnistuisin hukkaamaan itseni juna-asemalle.

Mindenissä tapasin sitten neljä muuta matkalaista, myös ensimmäistä kertaa nämä kaksi kiinalaista vaihtaria ja sillä porukalla otettiin juna kohti Hampuria. Ensimmäisenä mentiin tapaamaan meidän betreuojen poikaa ja tämän kämppistä, jotka opiskelevat ja asuvat Hampurissa. He liittyivät myös joukkoomme iloiseen ja sateesta piittaamattomaan (okei okei, kyllä se sada ihan pikkuisen painoi mielialaa alas, mutta ei annettu sen kuitenkaan liiaksi häititä), joka suuntasi kiertämään kaupunkia. Kävelimme ostosalueen läpi (jossa on ihan btw. myös Iittalan myymälä), shoppailulle ei meillä kuitenkaan tällä kertaa ollut aikaa. Teimme pientä nähtävyyskierrosta, eli toisin sanoen katsastettiin muutamat tärkeimmät kohteet ja saimme kuulla mielenkiintoiset ja hauskat faktat näistä.

Eniten meillä hurahti aikaa Miniature Wunderlandissa. Kyseessä on siis museo, jossa on paljon pienoismalleja eri aiheista, lähinnä kaupungeista ja niiden juaverkostoista jne. mutta myös muista aiheista (kuten Saksan politiikasta). Täytyy sanoa, että tämä on älyttömän siisti paikka ja voin lämpimästi suositella jokaiselle, joka on Hampuriin suuntaamassa - etenkin jos mukana on lapsia tai lapsenmielisiä.

Museosta jatkettiin eteenpäin, pienelle laiva-ajelulle joen toiselle rannalle (älkääkä taaskaan kysykö joen nimeä), jossa sitten näimme vähän lisää kohteita ja menimme myös syömään. Ja seuraavana listalla onkin... JUOKSEMISTA! Juostiin ravintolasta metroasemalle, etsittiin oikeaa laituria ja napattiin metro juuri ajoissa -> hengähdettiin hetki vain jotta voimme juosta juna-asemmalle oikealle junalle ja junaan päästyämme toteamme, että juoksimme ainakin tuon viimeisen pätkän ihan turhaan, sillä juna lähtikin 5 minuuttia myöhemmin, kuin olimme ensin ajatelleet. No ei siinä sinänsä mitään, hyvää kuntoiluahan tuo on ja kokemus sinänsä...

Kotimatkalla jouduttiin vaihtamaan junaa kahdesti ja jouduimme juoksemaan vielä kertaalleen, jotta ehdittiin ostaa mulle lippu takaisin kotiin lähtevään junaan ja napata vielä se junakin. Tuo viimeinen väli olikin sitten aika stressaava, sillä en sitä ollut ennen kulkenut ja oli niin pimeää, etten kyennyt näkemään ulos juuri lainkaan. Tuli sitä silti kuitenkin selviydyttyä kotiin ilman ylimääräisiä mokailuja.









Sunnuntaille en ollut suunnittelut mitään (ja hyvä niin, koska tuo Hampurin reissu oli aika uuvuttava, kuten etukäteen arvelinkin). Ajan kuluksi päätin kuitenkin lähteä shoppailemaan. Normaalistihan suurinosa kaupoista on sunnuntaisin kiinni, mutta kerran kuukaudessa tai kahdessa ne on auki myös sunnuntaina ja tämä päivä sattui olemaan yksi niistä päivistä. Keskustassa näytti olevan myös jokin muu tapahtuma meneillään, mutten kuitenkaan alkanut ottaa asiasta sen enempää selvää.

torstai 17. lokakuuta 2013

Koulufestarit Japanissa: Kulttuurifestivaali

Katariina, Japani
 
Nyt pitäisi vissiin blogata bunkasaista, eli kulttuurifestarista? Tätä varten me tehtiin klubin t-paidat, luuhattiin kesäloma koululla, piirrettiin julisteita, siirrettiin tuoleja ja pöytiä, kastettiin kädet ja jalat maaliin ja käveltiin pitkin isoa paperia, askarreltiin moobiilihärpäkkeitä ja viritettiin ne naruilla kattoon, koottiin maalauksille kehyksiä, jaettiin halukkaille sukulaisille ja kavereille pääsylippuja...


Bunkasain ajaksi koko koulun ulkonäkö muuttuu aika roimasti. Käytävät ja luokat koristellaan, toi ekan kuvan jättikokoinen kukka hilattiin kattoon, ulos laitettiin julisteita... Toisin kuin muissa kouluissa, niin meillä ei ole niin että kukin luokka yhdessä tekisi oman teeman mukaisen huoneen (esim, kummitustalo, kahvila tms), vaan sen sijaan ne tehdään klubeittain. Yleisesti meidän bunkasaita pidetään aika hillittynä, tylsänäkin muihin kouluihin verrattuna (kummitustalokin on kielletty, koska on kuulemma vaarallinen. Taustalla huhujen mukaan joku ahdistelutapaus?) Mutta kyllä kaikki silti oli täysillä tekemässä.


Kuvisklubin huone oli perus näyttelytila, mihin lukukauden aikana tehdyt maalaukset, astiat ja parina vikana päivänä väännetyt moobiilihärpäkkeet asetettiin esille. En tajunnut ottaa mun omasta, hikeä ja turhaantumisen kyyneliä vaatineesta maalauksesta kuvaa, vaikka olin siihen lopulta jopa tyytyväinen.


Tein mä puolihuolimattomasti pari lautastakin (niinä kertoina kun maalaaminen tuntui turhauttavalta)
Iso koulu, joten bunkasaissakin oli hirveästi kaikkea. Bändiklubit veti livekeikkoja yläkerrassa, kuoroklubi ja torvisoittoklubi esiintyi, uintiklubi järjesti ilmapallon kalastusta, kirjastoklubilla myytiin kirjoja ja lehtiä pilkkahintaan, kokkausklubi myi keksejä (jotka ei olleet kovin hyviä), oli kaiken maailman kahvilaa, kemiaklubilla sai leikkiä kemistiä ja tehdä kerran syödyn purkan näköistä limaa, urheiluklubien harjoitusmatseja pääsi seuraamaan, tanssiklubin esitys oli loppuunmyyty, tietsikkaklubilla sai pelata miinaharavaa, ja teeseremonia klubilla tietty osallistua teeseremoniaan, eli juoda teetä ja syödä namia. Parhaiten jäi ehkä mieleen drama klubin tunnin pituinen huikea näytelmä, joka oli valo- ja ääniefektejä sekä taistelukohtauksia myöten tosi loppuunhiottu.


Vauvanhoito-klubin feikkivauvat oli melko creepyjä...



Kulttuurifestariin tietty kuuluu, että paikalle tulee runsaasti porukkaa muista kouluista. Vanhempia, sukulaisia, kavereita, randomeita etc. Mä olin kutsunut Okaasanin lisäksi pari vaihtarikaveria - Itävaltalaisen Tomin ja Sakasalaisen Lynin, jotka on pitkiä ja blondeja kummatkin. Olo oli vähän kuin henkivartijalla kun kierrätin mun kavereita ympäri koulua ja välillä tultiin ottamaan valokuvia, supatettiin ympärillä yms. Tyttökoululaiset ei pahemmin jätkien kanssa ole tekemisissä - eikä varsinkaan blondien sellaisten -, joten Tom oli hetkessä jakamattoman huomion kohde. Eipä se näyttänyt herraa haittaavan.


takahuoneessa mm. kuivattiin sukkia

Kello neljän jälkeen vierailijat ajettiin rauhanomaisesti ulos ja siirryttiin jonossa, koulun liikkasalin afterpartyihin. Järjestelyt ilmeisesti tökki hieman, koska jono oli koko ajan liikkeessä, muttei suinkaan kulkenut kohti salia vaan kiersi koulun pari kertaa viidennen kerroksen kautta takaisin alakertaan. Tulipahan liikuntaa. Mitä ne afterpartyt sitten piti sisällään niin:


Koulun miesopettajat muun muassa kiskoivat päälleen värikkäät hameet, tarttuivat mikkiin ja tanssivat pirteää tyttöpoppia esittävän, teini-idoliryhmä momocloverin biisejä. Taisi ne jotain AKBtäkin vetää välissä...

Opettajat esitti myös parodian Hana Yori Dangosta (suosittu Japanilainen teini-draanasarja) ja enkun ope veti balladin. Pari oppilastakin esiintyi, mm. tanssiklubin pomo ja varapomo tanssi kpopin tahtiin kunnon tanssiottelun.

Kun pippaloista oltiin päästy, oli edessä se väistämätön - eikä ihan helppo - siivous. Voitte vaan kuvitella miten paljon roskaa tuollaisesta tapahtumasta syntyy. Mä olin ulkosiivouksessa, eli en siivonnut meidän klubitiloja vaan lajittelin ulkona roskia palaviin ja ei palaviin, talloin muovipulloja ja irrottelin niistä etikettejä.

Kyllä roskien keräyksen lomassa ehtii posettaa
Kun siivousurakka saatiin päätökseen, kerättiin meidän klubi yhteen ja suunnattiin kohti yksityisiä bunkasain päättyjäisiä - mikä tarkoittaa hyvää ruokaa isolla porukalla. Ruokalajiksi oli valikoitunut Shabu Shabu, fondueta muistuttava lihaa ja kasviksia sisältävä ruokalaji. En tiedä miksi, mutta Japanilaiset on ihan hulluina siihen lihaan, vaikka mustane sienet, tofu ja kasvikset oli ihan yhtä hyviä.

No sitä LIHAA
Tääkin on tällainen ruokalaji jossa ruoka tuodaan "raakana" pöytään ja kypsennetään kaikkien syöjien kanssa yhdessä. Keskellä pöytää siis pari isoa rautapataa johon lihat sun muut nakellaan ja kypsymisen mukaan syödään. Kyseessä oli kahden tunnin "syö niin paljon kuin haluat" systeemi, joten tyhjiä lihavateja ehti myös kertyä aikamoinen pino.


keskiviikko 16. lokakuuta 2013

Kia Ora Uudesta-Seelannista

Klaara, Uusi-Seelanti

Terveisiä täältä maailma toiselta puolen. Kesää kohti hurjasti mennään ja kouluakin on enää muutama viikko jälellä ennen kuin alkaa kesäloma. Uusi-Seelanti on just sitä ja enemmän mitä kuvissa näkeekin. Välillä luulee oikeasti että edessä on kuva eikä se ole totta. Koulun lomilla olin South Islandilla kiertämässä AFS vaihtareitten kanssa. Ja maisemat siellä on jotain sanoin kuvailematonta! ! En oikein tiedä että mitä tänne kertoisi kun on ihan liikaa kerrottavaan mutta...

Uusi Seelanti on niin paljon enemmän kuin koskaan voisi kuvitella. Maisemat parempia kuin kuvissa ja  ihmiset vielä parempia! Ainut mistä en tykkää on ruoka. Tai se on hyvää mutta todella rasvasta, siinä on paljon sokeria ja muutenkin epäterveellistä. Kiwit siis uuseelantilaiset on todella mukavia, ihmiset on rentoja ja se mikä on uutta ja outoa näin suomalaiselle mutta ihanaa, että ihmiset kehuu toisia! Tuntemattomat saattaa tulla kadulla kehumaan sun takkia tai kenkiä. Koulussa mufty-päivänä, siis silloin kun ei tarvitse pitää koulupukua, ihmiset saattaa kehua sun mustaa perus toppia! Ja ihmisiin on tosi helppo tutustua. Kavereita saatiin jo ensimmäisenä viikkona koulussa ja ihmiset on todella kiinnostuneita Suomesta ja Suomen kulttuurista. Vaikka se onkin todella hassua että kavereiden vanhemmat tai isovanhemmat on eurooppalaisia, kulttuuri on siis sekoitus kaikkea.


Ja vaikka välillä elämä onkin vaikeeta kun ei pysty sitä tuttua ja turvallista suomea puhua tai tuntee itsensä yksinäiseks. Silti mä vaan rakastan mun elämää Uudessa-Seelannissa, rakastan sitä että pystyin alottamaan uuden elämän kun kukaan tuntenut mua, rakastan uusseelantilaisia, rakastan näitä hienoja maisemia niitä suuria vuoria tai niitä matalia kukkuloita enkä vaihtais yhtään päivää pois minkä oon saanut viettää täällä. Enään olisi alle 4 kuukautta jäljellä ennen kuin lähden Australiaan muutamaks kuukaudeksi.

torstai 10. lokakuuta 2013

Olen suomalainen

Sanni, Belgia

Olen ymmärtänyt, että on turha huolehtia koko ajan siitä miltä näyttää, miten käyttäytyy, miten puhuu ranskaa, koska loppujenlopuksi minut tullaan aina tämän vuoden aikana esittelemään "suomalaisena". Minulla on täten kaikki oikeus olla erilainen kuin muut eikä tarkoitus olekaan, että sulautuisin vain massan sekaan. Erilaisuushan on vain hyvä juttu ja oma kulttuurinen identiteetti on vielä tärkeämpi. Loppujen lopuksi, suomalaisuuteni on enemmänkin etu ja sellainen juttu joka asettaa minut erilleen muista hyvällä tavalla ja täten sitä pitäisi vaalia.

On ihana kun voin sanoa kaverille "hyvää syntymäpäivää" toisin kuin se perus "bon anniversaire" mitä kaikki heittävät. On kiva kun törmään ihmisiin käytävillä ja he sanovat minulle "moi" eikä "salut" niinkuin kaikille muille. On mahtavaa, että voin shokeerata ihmisiä sillä kylmyyden ja lumen määrällä jota Suomessa kestän, tai sillä, että keskiyön aurinko ja polaariyö ovat olemassa maassani. On mahtavaa kuunnella belgialaisten yrittävän lukea muistiinpanoja mitä olen ottanut suomeksi ja nauravan yhdessä sen erikoisuudelle.

Kun matkustat, olet juuri se kuka olet. Kukaan ei tiedä sinusta mitään, he eivät ole kuulleet juoruja sinusta, he eivät tunne menneisyyttäsi ja täten eivät voi arvostella sinua sen takia. He tekevät päätelmänsä sen mukaan mitä sinä olet, mitä annat muiden ymmärtää sinusta silloin kun aloitat puhtaalta pöydältä. Voit kirjoittaa tarinasi juuri sellaisena kuin haluat sen kirjoittaa: omana itsenäsi. Täten se auttaa sinua myös löytämään sen oman itsesi ja ymmärtämään yhä enemmän siitä, kuka oikein olet.

Samalla kun opin toisesta kulttuurista, opin myös paljon omastani. Ennen tänne tuloa uskoin jo olevani Suomi-fani, mutta nyt se on tuntunut jo moninkertaistuvan. Suomalaisuuteni on niin suuri osa minua, mutta minun piti tulla Belgiaan asti nähdäkseni kokonaisuuden. Ihan kuin kamerassani olisi ollut koko ajan zoomi suurimmillaan, mutta nyt Belgiassa, ymmärsin loitontaa kuvaa. Matkailu avartaa.


keskiviikko 9. lokakuuta 2013

Kaksi kuukautta takana

Emilia, Saksa

Heippa! Elikkäs huomenna täällä Saksassa ollaan oltu kaksi kokonaista kuukautta, enään alle yhdeksän jäljellä. Pelottaa hieman, miten tämä aika oikeesti meneekään näin nopeasti? Sitä aikaa on jotenkin oppinut arvostamaan täällä, sillä tajuaa, ettei mulla oikeasti olekkaan niin paljon aikaa elämässä. Tämän vuoden jälkeen tuun varmasti tekemään paljon enemmän vapaa-ajallani, enkä vaan makaa sohvassa kattomassa telkkaria. Tuntuu et oon vaan ollut täällä kaksi kuukautta, vaikka oon tehnyt aika paljon. Aika vaan loppuu kesken jotenkin.


En ole vieläkään hankkinut saksalaista korttia puhelimeeni. Mulla on siis vieläkin suomalainen. En käytä nettiä/tekstareita/soittoja missään, paitsi kotona. Ei mulla ole edes tarvetta käytä tunneilla facebookissa, eikä siellä muutenkaan ikinä mitään tapahdu. Se oli vaan jotain mitä Suomessa tein kun oli tylsää.
Kaikki menee paljon paremmin nyt koulussa kun pääsin mun uuteen luokkaan. Siellä kaikki on suunnilleen mun ikäsiä. Oon saanut kavereita, en vaan niitä moi kavereita vaan myös sellaisia, kenenkaan voin tehdä asioita yhdessä vapaa-ajallakin.

Tän viikon aikana ehdin olla keskiviikkona Moniquen 18v synttäribileissä. (mun hostsisko) ja oli kyllä hauskaa, vaikken tuntenut oikeen ketään, loppujen lopuksi tuli kyllä tanssittua ja semmosta. Eilen oli vapaapäivä ja kaikki oli kiinni koko Saksassa. Oli se päivä kun Itä- ja Länsi-Saksasta tuli pelkkä Saksa, tai miten sen nyt selittäis. Tänäänkin vapaapäivä koska "on turhaa mennä päiväksi kouluun". Maanantaina alkaa parin viikon intensiivi enkus, matikas ja saksas. Viikkoon mahtuu myös projektipäivä, urheilupäivä yms. Siellä on siis kaikki "uudet" oppilaat ja ne "vanhat" tekevät työharjoittelua. Sitten alkaakin kahden viikon syysloma marraskuuhun asti! Siinä välissä on myös YFU-tapaaminen!





tiistai 1. lokakuuta 2013

Rakastan vaihtarielämää

Ella, Saksa

Vaihtovuoden alku on kuin uuden elämän aloittamista, pitää löytää oma paikkansa täysin toisenlaisesssa perheessä mihin on tottunut, saada uudet ystävät ympärilleen, opetella suunnistamaan koulusta kotiin, oppia kommunikoimaan täysin uudella kielellä ja yksinkertaisesti totuttauduttava kohtaamaan kaikki uusina sekä tuntemattomina asioina. Jännittävää ja pelottavaa, mutta kertakaikkisen ihanaa.



Yleensä oletetaan, että vaihtarielämä on ruusuilla tanssimista. Ehei, harhaluulo. Nyt kun täällä on tullut vietettyä parisen kuukautta, niin on näitten mahtipäivien joukkoon mahtunut jo monenmonta huonompaakin päivää. En ymmärrä mitään, en osaa puhua mitään, kukaan ei puhu mulle, matikanlaskut on mahdottomia, Saksan 1500-luvun kirjallisuus tunti on ollut täysin hepreaa, myöhästyn bussista, vaihtobussiani ei näy eikä kuulu ja eksyn koiran kanssa maissipeltoon. Tuollaisena päivänä todellakin tekisi vai mieli hautautua peiton alle ja toivoa parasta, että seuraavana aamuna löytää itsensä omasta sängystä, Suomesta. Mutta huonoistakin päivistä on selvitty ja taas pikkusen vahvempana lähdetään aina kohtaamaan uusia haasteita.


Tässä parissa kuukaudessa oon todellakin oppinut nauttimaan ihan pienistä jutuista, jotka piristävät päivää. Päivänfiilikset voivat nousta taivaisiin siitä, kun luokkakaveri kertoo koiransa nimen olevan myös Ella, tuntematon tyyppi koulussa moikkaa, kaveri ihastuu smurffi-sanaan, naurat itsesi kipeäksi draamatunnilla, löydät kotiin YKSIN, postilaatikossa odottaa kirje, teen kerrankin kaikki tehtävät oikein informatikin tunnilla (kunnes opettaja tulee, ja sanoo kaiken olevan väärin)tai kun onnistun jotenkin ihmeellisesti aiheuttamaan jälleen uuden väärinkäsityksen.

Alkuvuosi on ollut mahtava, rakastan mun elämää tällä hetkellä niin paljon kaikista vaikeuksista huolimatta. Ja toisaalta kun pidemmän päälle ajattelee, niin eivät nekään mitään vaikeuksia olekaan, VAIN asioita, joihin en ole Suomessa tottunut, ja jotka varmasti tulevat vielä kasvattamaan mua ihmisenä vuoden varrella. Sitä odotellessa.

Oon hehkuttanut vain kuinka rakastan mun elämää, okei, rakastan mä Nutellaaki, hahah.


Vain olemalla rohkea voi nähdä maailman ihmeet ja oppia uutta

Julia, USA

Miten voi yhteen kirjotukseen tiivistää kaikki fiilikset tästä?

Oon ollut täällä USA:ssa Minnesotan osavaltiossa pienessä New Londonin kylässä nyt kuukauden. 27.8 oli se päivä kun herätys oli n. 3.45 ja oli aika suunnata kohti Helsinki-Vantaan lentokenttää. Siellä sitten muita odotellessani mietin että se on mentävä nyt. Olo oli kuin vuoristoradassa kun odottaa että vaunut lähtevät liikkeelle. Ei voi enää perua vaan on pakko mennä. Hyvästellessäni poikaystävääni ja vanhempia en oikeastaan itkenyt, en kai ollut sisäistänyt vielä asiaa.

Se itku tuli kuitenkin ensimmäisella välipysäkillä eli Frankfurtin lentokentallä kun odotellessamme muun porukan kanssa jatkolentoa muistin että vanhempani sanoivat laittaneensa jotain käsimatkatavaralaukkuuni. No, löysin sieltä sitten kirjekuoren, jonka sisällä oli kortti vanhemmiltani ja siihen oli kirjoitettu: "Usein on helpompi jäädä kuin lähteä, mutta vain olemalla rohkea voi nähdä maailman ihmeet ja oppia uutta. Hienoa, että uskallat. Turvallista matkaa. Kuljemme ajatuksissamme mukanasi, joka päivä."  (Tuon ajatteleminen tuo kyyneleet silmiin vieläkin.)

Frankfurtista lensimme sitten noin 8- 9 tuntia Washingtoniin, jossa vietimme yön lentokenttähotellissa. Siellä oloni oli jo parempi, ja odotin jännittyneenä seuraavaa päivää ja hostien tapaamista, jaiks! No, seuraavana aamuna minä ja muutama muu lensimme Washingtonista n. 2, 5 tuntia Minneapolikseen, jossa tapasimme host-perheemme.

Itselläni on host-vanhempien lisäksi kaksi host-siskoa ja host-veli, kaikki jo aikuisia ja pois kotoa muuttaneita. Ja kaikilla heillä on jo omia lapsia. Rakastan perhettäni ja tämä paikka on jo toinen kotini jonne palaan varmasti vielä vaihtovuoden jälkeenkin.