keskiviikko 3. heinäkuuta 2013

YFU:n blogi lomailee heinäkuun

Kesä on hyvää aikaa miettiä vaihto-oppilaaksi lähtemistä tai isäntäperheeksi ryhtymistä. YFU:n toimisto palvelee sinua koko kesän maanantaista perjantaihin klo 9-16, puh. (09) 6226 130.

Blogi lomailee heinäkuun ajan ja palaa taas elokuussa uusin tarinoin maailmalta. Ihanaa ja aurinkoista kesää!
 






tiistai 2. heinäkuuta 2013

Vaihtovuosi Unkarissa on ollut aivan mieletöntä aikaa

Rosa, Unkari

Olen musiikkivaihdossa Unkarissa. Käyn Unkarin pääkaupungissa Budapestissa musiikki- ja kuorokoulussa. Käyn joka viikko piano ja urkutunneilla. Koulussani jokaisen oppilaan on soittotuntien lisäksi osallistuttava laulutunneille ja kuoroharjoituksiin kaksi kertaa viikossa ja joka toisena lauantaina. Pidän koulustani todella paljon ja musiikinopettajistani.



Unkarin musiikkiohjelman kautta olen saanut paljon uusia mahdollisuuksia myös musiikin parissa. Olen päässyt moneen konserttiin soittamaan ja kuoron kanssa laulamaan. Viime kuussa teimme kuoroni kanssa matkan Salzburgiin ja osallistuin myös pianokilpailuun.


Vaihtovuoteni täälla Unkarissa on on ollut aivan mieletöntä aikaa. Kuluneen vaihtovuoteni aikana olen ehtinyt tehdä ja kokea todella paljon. Olen oppinut puhumaan kaunista ja erityistä unkarin kieltä. Olen tutustunut uusiin ihmisiin, niin unkarilaisiin kuin muihin vaihtareihin ympäri maailmaa ja unkarin perheeni on minulle todella rakas! Vaihto-oppilaana oleminen on jotain todella ainutlaatuista ja olen niin kiitollinen, että olen saanut tähän mahdollisuuden!



maanantai 1. heinäkuuta 2013

Kulttuurien sulatusuunni

Kaisa Mikkola, USA
Young Ambassador -stipendiaatti


Olemme täällä Coloradossa päässeet tutustumaan amerikkalaiseen kulttuuriin ja elämäntapaan. Itse ainakin huomasin nopeasti, että ne eivät vastaa stereotypioita. Amerikkalainen kulttuuri on sekoitus kaukomaita ja paikallisuutta, uutta ja vanhaa, erilaisuutta ja yhteisöllisyyttä. Täällä voi kokea yhdessä kaupungissa koko maailman.



Omat ensimmäiset viikkoni ovat ainakin olleet varsinainen maailmanympärimatka. Olen syönyt hondurasilaista ruokaa tadzikistanilaisella teehuoneella, saanut uusiseelantilaisen ystävän, vertaillut Suomen ja Sveitsin koulujärjestelmää sekä päässyt osallistumaan aitoon japanilaiseen teeseremoniaan ja syönyt parasta sushia ikinä. Englannin lisäksi olen yllättäen oppinut myös lisää saksaa ja japania.

Toivon, että olemme onnistuneet tuomaan tähän kulttuurien sulatusuuniin myös pienen palan Suomea!

Finland-US Young Ambassadors -vaihto-ohjelman stipendiaatit kirjoittavat myös YFU:n blogiin. Stipendiaatit viettävät kuusi viikkoa Yhdysvalloissa. Ohjelmaan valitaan vuosittain reilu kymmenen 16-17-vuotiasta suomalaisnuorta. Vaihdon aikana suomalaisnuoret tutustuvat vihreään teknologiaan ja kestävän kehityksen ratkaisuihin eri kohteissa sekä amerikkalaiseen kulttuurin.

Finland-US Young Ambassadors on Yhdysvaltain Suomen suurlähetystön ja CIMOn rahoittama stipendiohjelma. Ohjelman suomalaisena yhteistyökumppanina toimii Vaisala Oy. Ohjelman toteutuksesta vastaa YFU.


Lue stipendiaattien blogia CIMOn Maailmalle.net-sivustolla:
http://maailmalle.net/kokemuksia_maailmalta/blogeja_maailmalta/young_ambassadors_-stipendiaattina_yhdysvalloissa