Time 2 Say Goodbye

Lotta, Saksa

Lähtö Suomeen koittaa 9 päivän päästä. Läksiäisiä on ollu enemmän kun tarpeeks. Onhan näiden ihmisten jättäminen surullista, mutta kaikillahan se on joskus edessä. Lähdön haikeus vaan kuuluu kuvioon. Torstaina oli vielä viimiset treenit ja sen jälkeen uintiryhmän Abschlussfeier eli kauden päättäjäiset, jossa ryhmän ulkomaalaisvahvistukset minä ja jenkkikaksoset lahjottiin vielä Berliinimuistoilla ja vihdoin sain myös seuran paidan :) Pitää kyllä sanoo, että niitä naamoja tulee ikävä. Ja sitä uimahallia.

Torstaina käytiin vielä mun lempi-italialaisessa, Popolaressa, perheen kanssa syömässä. Mmm niin hyvää, vaikka olinkin jo meijän uimaribuffeen jälkeen räjähtämispisteessä. Todettiin ravintolassa että vuoden aikana ollaan ehditty käymään kaikki kolme Popolarea läpi
.

Nyt pakkailen tässä viimisiä tunteja vielä ennen huomenna alkavaa Ambassors-stipendiaattien Berlinfahrtia. Torstaina lähtee sitten suuntaan Werbellinsee ja YES-seminaari! Eilen olin vielä mun tukihenkilön Lisan kanssa kirpputorilla ja jätskillä. Vuoden aikana meijän tapaamiset Lisan kanssa on lähinnä keskittyny syömiseen tai shoppailuun, tukeehan se sellanenkin. Haha :D Ei mulla kyllä oo onneks ollu sellasia hetkiä että olisin tarvinnu ottaa hätätapauksissa yhteyttä tai ongelmia joita en olis pystyny itse hostperheen kanssa ratkaisemaan.

Eilen mun piti jo hyvästellä mun hostiskä, koska sen piti lähteen sen vanhempien luo. Pidin samalla mun läksiäslahjaseremonian. Iittalan liikkeen bonganneena käväisin siellä, koska halusin jotain suomalaista ja ajatonta ja pysyvää lahjaa. Jokaiselle oma erivärinen KIVI-tuikkulyhty. Lisäks askartelin pari valokuvakollaasia, tosin vähän kiireessä. Jäi kyllä ärsyttämään vähän, olis voinu paremmin valmistautua.. Mutta lahjat, ei ne oo niitä tärkeimpiä, ja luulenpa että suurin lahja mun perheelle on se että mä oon onnellinen niiden kanssa ja haluan pitää yhteyttä vielä pidempäänkin.

Lähetin just 18,8 kiloa mun kamoja Suomeen ja musta näyttää edelleen siltä, että mun matkalaukku tulee vaan räjähtämään. Tai sitten jätän tänne vielä paketillisen jälkilähetettäväks.

Lähdön tunnelmista kotiinpaluun ajatteluun. En oikeestaan tiiä miltä kaikki tulee tuntumaan. Moni entinen vaihtari on sanonu että se on kuin lyhyt minivaihtovuosi. Uudelleen uusivanhoissa maisemissa. Toivon että mun kaverit tunnistaa mut vielä.

Tää on luultavasti nyt sitten viiminen kerta kun postaan, huomenna en ehdi kuitenkaan ja tää rakas Macci pitää jättää tänne. Huonetta tulee myös ikävä.

Nyt ryhdistäydyn pakkaamisen kanssa, oiGeasti!