75 yötä omassa sängyssä

Muutama kuukausi lentokentälle. Se lähteminen mietityttää, millaset fiilikset kun näkee kaverit viimesen kerran, miten moikata kaikki läheiset lentokentällä. Kuulostaa tosi helmeltä sanoo että 'joo no nähään sit vuoden päästä,' mutta niin se menee. Coool. Oon kyllä niin maisemanvaihdoksen tarpeessa, ainakin nyt on vahvasti semmoset fiilikset. Kaikki uudet ihmiset ja maisemat ja kulttuuri ja tavat ja ruuat ymsymsyms. Mutta tavallaan tosi epäilyttävää ja pelottavaa ja hermotuttavaa ja superjännää. Ei sitä lähtöö vieläkään oikein tajua, varsinkin kun ei vieläkään oo sitä perhettä. Vähän paineissa siitäkin että alkasko joku nyt pikkuhiljaa haluumaan mua asumaan vuodeks kotiinsa ja syömään niitten ruuat, ois ihan ookoo!

Tää kesäloma ei oikein tunnu miltään kun kaikki odotukset on enemmän siellä syksyssä, kesälomafiilikset on ihan hukassa. Ehkä ne tässä pikkuhiljaa alkaa saapua kun ilmatkin paranee ja pääsee tekeen kaikkia kesäjuttuja. Kaverit on jo iha ranteet auki kun lähen, sanoo ettei tuu vuodesta mitään. Ehkä ne nyt kuitenki pärjää täällä keskenäänkin, ei se mikään maailmanloppu oo. En oo vielä pakkaamista miettiny ollenkaan ja tuliaisiakin on vähän hankala ostaa, ilman että tietää kenelle niitä on viemässä.

Kesällä ajattelin panostaa ranskan opiskeluun, että olis sitten edes jotain tasoo sinne mennessä. Ranskassa oon muutamia kertoja käynyt niin maa ei sinänsä ole ihan vieras. Oon jutellu joittenkin ranskalaisten kanssa, kuunnellu ranskan kielistä musiikkia yms. virittääkseni vähän tunnelmia jo etukäteen. Kyllä se tästä ! Mutta se perhejuttu vaan vaivaa. Kyllä ne tiedot sieltä varmaan toivottavasti ehkä tulee, mutta tulis nyt mahollisimman pian. Ois nii siistii tietää. Ei tässä muuta kun odottelua ja kesänviettoo.

Salut!

Tamperelainen Katri lähti maailmalle elokuussa 2010. Lisää hänen kuulumisiaan voit lukea katrifrance-blogista.

Vuosi pulkassa Riihimäellä

Onneksi tultiin hyvin toimeen mun suomalaisen perheen kanssa jo ensimäisella viikollakin.

Muistan kun elokuussa ekana oltiin mökillä ja perheeni jokainen jäsen yritti selittää mulle erään suomalaisen satukirjan tarinaa.Silloin oli jo oikea perhe tunnelma. Mutta jotenkin mä tiesin jo ekasta hetkestä että mä voin luottaa heihin. Minun mielestäni, ihmiset jotka ottaavat vaitho-oppilaan luokseen vuodeksi,ovat vähän niin kuin vaihto-oppilaita itsekin. He myös haluavat kokea jotain uutta ja haluavat oppia miten voi elää vähän eri tavalla. Minusta me molemmat olemme oppineet toistemme kulttuureista.

Tiedän että jos minulla on ongelma, mä voin turvallisesti keskustella siitä vaikka kenen kanssa mun perheestäni. En osaa kuvitella mun elämäni ilman heitä. Vaikka joudun lähtemään, tiedän että sen lisäksi että mulla on Unkarilainen perhe, mulla on myös suomalainen, jonne voin tulla aina kun haluan.

Unkarilainen Luca saapui Riihimäelle elokuussa 2009. Hänen vaihto-oppilasvuotensa Suomessa päättyi kesäkuun lopussa 2010.